keskiviikko 20. syyskuuta 2017

Riskien maailma

Minun sukupolveni kasvoi sodanjälkeisessä niukkuudessa, mutta nyt tuntuu, että turvallisessa maailmassa. Toki sotien jäljet ja muistot  ja sodan mahdollisuus olivat olemassa, mutta lähimaailma oli yksinkertaisempi ja puhtaampi  kuin nykyhetken lapsilla, metsästä ja luonnosta alkaen. Ei tarvinnut pelätä karhuja eikä ollut hirvikärpäsiä eikä punkkeja. Liikennettä oli vähän ja me lapset saimme maalla kulkea vapaasti naapurista toiseen ja ajaa aikuisten pyörällä pitkin maantietä.  Jos ihmisiä piti pelätä, se oli joku tietty outo kyläläinen tai vakiokulkumies. Alkoholia käyttivät vain kylän tietyt miehet, jotka istuivat ajoittain metsässä ryyppäämässä ja puhumassa sodasta. Ovet olivat auki, pyöriä ei lukittu, yöksi sentään pantiin yleensä ovi  reekeliin. Minua harmittaa jatkuva kaiken lukitseminen.

Suurin asia on tietysti terrori, joka on koskettanut meitä vasta lähivuosina. Sitä on maailmassa toki ollut kauan, mutta ei lähellä. Kasvavien lasten maailmankuva on uhkaa ja riskejä täynnä. Ajatteleva nuori joutuu muodostamaan kantaa ilmastonmuutokseen, maahanmuuttoon, islamiin, monenlaisiin vähemmistöihin, arvioimaan terroriteon riskipaikkoja. Internet tuo kaiken lähelle. Riski voi olla omassa koulussakin tai koulumatkalla. Minua järkyttävät nuorten tyttöjen raiskaukset ja hyväksikäyttö.
Kotiväkivaltaa on aina ollut, mutta alkoholinkäytön ja huumeiden hurja yleistyminen vaikuttaa yhä useampien lasten kotiturvallisuuteen ja nuorten omaan elämään. Mitähän minä ajattelin 12-15-vuotiaana? En muista kuin tykkäämisjuttuja ja murrosikäistä uhmaa. Muistanko väärin?

 Minulta ovat ehkä muutenkin matkustushalut huvenneet, kuljen lähinnä vain Torppa- mummanpesä- "intervallikoti"- kolmion välejä,  mutta ajatus jatkuvasta riskin tietoisuudesta lentokentillä, kulkuvälineissä ja matkakohteissa vie loput lähtöhalut. Ihmettelen miljardien ihmisten matkustusvirtaa.
Eihän maailma ole pohjolassakaan turvallinen ollut, kun ajattelee satojen vuosien ajalta sotia, ryöstöretkiä ja nälänhätää, mutta oma kokemus ja ajatus lasten maailmasta on muuttunut. Täytyy usein panna kädet ristiin ja kutsua enkeleitä lasten suojaksi. Lapsenlapsi nukkuu päiväuntaan, mumma odottelee hänen heräämistään. Sitten mennään katsomaan, löytyykö keväällä takapihan nurkkaan piilottamiemme kolmen perunan kohdalta uusia perunoita.Ensin vain vatkataan vispipuuro.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti