keskiviikko 18. lokakuuta 2017

"Syysloma"

Taideteos vintin aarteista
Tuli pitkästä aikaa kaunis syyssää hautojenlaittopäiväksi ja koko viikoksikin.En minä taida tosiaan suuria matkoja enää havitella, kun tällainen päivä sisaren kanssa ajellen tuntuu hienolta retkeltä. Passini on kohta menossa vanhaksi. Mahdanko uusiakaan sitä.

Torpalla tuli kohta vastaan ikävä yllätys. Ajoleikkurin sekä ruohonleikkureiden turvaksi laittamieni kettinkien avaimet puuttuivat säilöstään. Etsin sata kertaa kaikkialta, ei missään. Muistelemalla muistelin päivää, jolloin lukitsin ne. Päättelin, että olen tilapäisesti laskenut ne käsistäni ulkona johonkin ja unohtanut siihen. Ei silti löytynyt. Piti tietysti taas pyytää ohjausta tuonpuoleisista. Aamulla menin ulos ja juolahti mieleen panna käsi säleikön välistä ja siirrellä ulkokuistilla olevia hautamaljakkoja. Ja kas, leikkurin avain kierähti näkyviin ja lähellä oli toinenkin avain. Muistin sitten, että olin siinä siirtänyt kukkaruukkua. Näissä puuhissa ikäihmisenkin elämässä on rytmiä: jännitystä ja helpotuksen huokauksia.

Luulin jo aiemmin tehneeni syystyöt Torpan pihapiirissä, mutta hikipäässä olen rampannut edestakaisin. Kuusi kottikärryllistä omenapudokkaita metsään, haravointia ja lisää kottikärryllisiä, pumpun nosto kaivosta (kaivovettä käytetään paljussa), bensan pumppaus ruohonleikkureista (ostin sellaisen pumpun), käyttämätön bensa naapurille, ylituuheiden pihakuusien leikkelyä oksasaksilla, aurinkolyhdyt nurmikolta pihakuistille, kesäkukkaruukut tyhjiksi. Tarkoitus oli ajella keräävällä ruohonleikkurilla lehtiä silpuksi, mutta se ei käynnistynyt millään. Sitten huomasin, että ryypyttäjän "tutissa" on reikä. Mistä se on tullut, kaksi viikkoa sitten ei ollut reikää? Tämä tietää huoltoa ensi keväänä, kuulemma voi saada uuden kumin. Kuistilla on kaksi sangollista kypsää talviomenaa. Mitä niille teen? Kyllä oli helppoa pidellä kaksi viikkoa sadetta kerrostalossa, syyslomaa.

Katselen usein kymmenen vuoden kalenterista, mitä oli viime vuonna ja edellisinä vuosina tähän aikaan, milloin mitäkin tehtiin. Onhan tämä minun pihatyöni paljon lisääntynyt. Milloin on se vuosi, että kirjoitan: En jaksanut ryhtyä ruohonleikkuuseen, en saanut leikatuksi oksasaksilla, kun ranteet ovat niin kipeät, en jaksanut työntää kottikärryjä, kun ottaa niin henkeen. Viitteitä näistä jo on. Siis paljon on vielä menetettävää. Toisinpäin: Paljon on vielä sellaista, mistä saa olla kiitollinen.

3 kommenttia:

  1. Niin, sekin aika tulee, kun pitää päättää tarvitseeko jotain normilisenssiä jatkossa. Passini ja ajokorttini vanhenivat 2016. Ei ollut kovin suuri uhraus unohtaa koko juttu, kun en ole ajanut kymmeneen vuoteen enkä voi enää tehdä pitkiä lentomatkoja. EU-henkkari on hyvin riittänyt.

    VastaaPoista
  2. Piti oikein katsoa mikä sen kortin virallinen nimi on. "Suomi Finland
    Henkilökortti Identitetskort Identity card"
    Kortti on pankkikortin kokoinen ja vaaleansininen. Sen saa netin kautta poliisin sivustolta tilaamalla tai paikan päällä käyden. Passikuva tarvitaan. Meillä ainakin valokuvaamo otti tarvittavan passikuvan sähköisenä ja lähetti suoraan poliisille. Poliisista tuli kortti puolessatoista viikossa postitse. Maksoikohan tuo 50 euroa.
    Kortti on entisen henkilöllisyystodistuksen nykyversio ja kelpaa useimmissa EU-maissa (olikohan Schengen-alueella ainakin ja pohjoismaissa).

    VastaaPoista