Muistellen

Torpan ikkunalla

Olen lueskellut Mumman raitamatto- blogiani niiltä vuosilta, joita yhdessä jaoimme. Kiitos näistä lahjavuosista, kirjoitin kerran. On ikävä Torppaan, luontoon, saarimökille, siihen toiseen elämään. Luin ja muistelin, surren ja kiitollisena. Ymmärsin kyllä iloita ja kiittää silloinkin, kun ne ajat olivat, mutta nyt ne tuntuvat kullanhohtoisilta. Kaipa joskus vielä pystyn Torpalla olemaan, mutta vieläkään ei ole kunto kohentunut. Katson kaihoten naapurin lähettämiä sisäkuvia, kuvittelen astuvani sisään. Rentoutusharjoituksissa sijoitan itseni sinne tuvan sohvalle, katselemaan auringonlaskun valaisemia puunlatvoja sekä kuutamoisia hankia. Naapureilla on Torpan avain ja he käyvät joskus siellä tarkastuskäynneillä.
Yhtäkkiä minua vaivaa korkea verenpaine, vaikka se on tähän asti ollut matala. Onneksi pääsin eilen lääkäriin, joka lähetti kilpirauhasarvoistani konsultaatiopyynnön endokrinologille. Kaikki ei ole kohdallaan. Pääsen tammikuun toisella viikolla Kelan kustantamalle sydänpotilaitten sopeutumisvalmennuskurssille. Jaksanko?
Yhteinen joulu pojan perheen kanssa vuokramökillä täällä lähistöllä oli hyvä. Lapsen jouluilo oli tarttuvaa. Tarkoitus oli ollut viettää joulu Torpalla, mutta tämä ratkaisu oli nyt helpompi. Oli myös metsän kohinaa, kuun vilahduksia pilvien raosta ja raikasta lumentuoksuista ilmaa ympärillä.
Tässäkin ajassa lienee paljon sellaista hyvää, minkä voi menettää ja jota saa myöhemmin kaivata.

Joulujuhla

Olin eilen lapsenlapseni kanssa hänen ala-asteen koulunsa, kyläkoulun, joulujuhlassa. Se pidettiin lähikirkossa, koska oppilasmäärän kasvun takia perheenjäsenet eivät olisi mahtuneet koululle juhlaan. Kirkkosali olikin täynnä. Tämä lasten ja seurakunnan yhteinen juhla oli minulle aidon jouluilon kokemus.Tämän kyläkoulun vuodesta toiseen jatkuva hieno piirre on upea laulu niin enkelikuorona kuin Tiernapojissa. Olin kuusi kertaa sen koulun itsenäisyyspäiväjuhlassa, jonne isovanhemmat kutsuttiin. Se kyläkoulu kantaa opettajiensa antautumuksellista, lapsiymmärtäväistä historiaa.

Tämä entinen kyläkoulun oppilas oli kyllä sitä mieltä, että koulun omat juhlat olivat parempia. Niissä oli tietty kaava. Jouluevankeliumikuvaelmakin oli oikeampi siellä kyläkoulun tutulla näyttämöllä kuin tämä, johon myös seurakunnan työntekijöitä osallistui. Hän oli ollut niissä juontajana kaksi kertaa.Nostalgia alkaa siis jo parin vuoden päästä!

 Minä haluan näillä kuvilla, vaikka ne eivät laadultaan tuo tilanteen valoa esiin,  toivottaa teille kaikille jouluiloa ja rauhaa tänä vuoden lyhimpänä päivänä, kun käännymme valoa kohti!

Daavidin psalmi

Minulla on uusi bussituttavuus, venäläissyntyinen nainen, joka alkoi viime viikolla jutella kanssani pysäkillä ja tuli viereeni istumaan.  Hänelläkin on kilpirauhasongelmaa, mikä näkyy silmissä. Hän hoitaa sairauksiaan tai nykyään terveyttään ravinnolla, johon varmaan tarvitaan terveyskauppa kotiin. Hän tuntui tietävän valtavan paljon siemenistä, kasviksista, vatsan bakteerikannan ja vastustuskyvyn hoidosta ja niin edelleen. Hänen oppinsa ovat peräisin venäläiseltä gurulta. Olen ottanut jonkun hänen neuvonsa käyttöön.
Tänään menin hakemaan kaupungin toiselta laidalta Holter- seurantalaitetta sydämen  vuorokausiseurantaan. Uuvuttaa tämä itsen seurailu ja tutkiminen, mutta otan vastaan, kun laitetta tarjottiin.
Tämä nainen istui bussissa ja huikkasi heti minulle tervehdyksen. Juteltiin ja muun muassa kerroin kuuntelevani rentoutusvideoita. Hänkin on kuunnellut niitä, mutta niissä ei ole hänelle henkistä sisältöä. - Daavidin psalmi, sitä minä luen kun on vaikeata, siinä on voimaa.

Siis psalmi 23.
Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu.
Viheriäisille niityille hän vie minut lepäämään,
Virvoittavien vetten tykö hän minut johdattaa.
Hän virvoittaa minun sieluni. Hän ohjaa minut oikealle tielle nimensä tähden.
Vaikka minä vaeltaisin pimeässä laaksossa, en minä pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani, sinun vitsasi ja sauvasi minua lohduttavat.
Sinä valmistat minulle pöydän minun vihollisteni silmien eteen. Sinä voitelet minun pääni öljyllä, minun maljani on ylitsevuotavainen.
Sula hyvyys ja laupeus seuraavat minua kaiken elinaikani ja minä saan asua Herran huoneessa päivieni loppuun asti.

Lumen valo

Nyt on aika huomata lumen valo ja ilman raikkaus. On aika iloita riemukkaasta joululaulumessusta, jossa jaksoin hyvin olla. On aika huomata kaikki ne asiat, mitkä ovat hyvin. Uskon nyt, että toissailtainen puristuskipu johtui vanhasta olkapäävaivasta, jonka liukkauden takia alkamani kävelysauvojen käyttö aktivoi. Kymmenen vuotta sitten oli samantapaista oiretta ja sen takia tehtiin rasituskoekin. Nyt vielä siihen liittyi luullakseni ruuansulatushäiriö.
On aika alkaa hyväksyä, että terveys ei ole sama kuin näihin asti. Sen tien joutunemme kaikki kulkemaan.

Tämmöinen tapaus

Eilen kävin keskustassa Mehiläisen lääkärillä ja sitten parissa kaupassa. Kaupassa alkoi käsivartta puristaa. Pulssi oli tykytellyt tuntuvasti jo parina päivänä. Kotona puhuin pari puhelua ja söin ja alkoi rintaakin puristaa. Yläverenpaine nousi. Nitro vei alapaineen viiteenkymmeneen enkä uskaltanut ottaa lisää. Olo oli epämiellyttävä. Lopulta soitin hätäkeskukseen. Ambulanssi tuli alle kymmenessä minuutissa. Sydänfilmi oli ok, mutta miehet päättivät viedä minut päivystykseen. Ambulanssissa annettiin nitroa ja kaksi kertaa kipulääkettä suoneen. -Enää ei saa kolmea tuntia odotella puristusten kanssa.
 Käsivarsipuristus hellitti, kun tultiin sairaalaan, rintapaine kesti pitkään. Päivystyksessä minua mittailtiin muutama tunti ja lähetettiin kotiin. -Jos siellä jotakin tukkivaa on, ei sitä aleta sörkkiä, se pahentaisi asiaa. Olet liian hyväkuntoinen otettavaksi sairaalaan. Infarktia ei ole ollut. Pitää tulla takaisin, jos kipu uusii. Hoitaja kulki kanssani kaksi kierrosta käytävillä rasituskokeeksi ja taas mitattiin. Taksi tilattiin. Tytär tuli luokseni yöksi ja nukuimme yllättävän hyvin.
Tämä oli pettymys. Uskoin, ettei sydämessä ole nyt enää mitään vikaa. Ehkä ei olekaan, ehkä tämä oli jotain muuta. Pitää olla varovainen, ettei rasitu.

Yksi helpotus

Tänään menin kovin jännittyneenä ihotautilääkärille ja helpottuneena palasin. Sileä ruskea luomeni, jota säikähdin lauantaiyönä, oli vain tavallinen rasvaluomi. Se ei muutu pahanlaatuiseksi. Tästä tiedosta maksoin mielelläni 100 euroa. Propral-beetasalpaaja auttaa sisäiseen vapinaan, jota kilpirauhashormonin liikamäärä aiheuttaa. Ikävää oli, että iltapahoinvointi palasi,johtuneeko uudesta lääkkeestä. Mutta kyllä tässä pärjäillään. Yöllä on kuuma kuin kuumeessa. Kunpa kilpirauhanen tasoittuisi. Lääkitystä ei saa aloittaa, vaikka oireitten perusteella yksi lääkäri jo kirjoitti reseptin valmiiksi. Ilman sitä oiretta voisin varmaan jo aika hyvin. Jollain kilpirauhassivustolla yhdeksi oireitten aiheuttajaksi oli kirjattu varjoainekuvauksen jodipitoinen aine. Minullehan niitä kuvauksia tehtiin peräkkäin kaksi. Lääkäri ei pitänyt tätä uskottavana. Muut lääkkeeni ovat välttämättömiä. On outoa, että yhtäkkiä elän lääkkeitten varassa.
 On kai tämä vähän hassua, että näin avoimesti vaivoistani kirjoitan, niinkuin olisin ainoa sairastelija. Se alkoi kai alkushokista. Ystävät ovat toivoneet, että kirjoitan, ettei tarvitse aina kysellä. Ehkä voin puolustaa tätä jakamistani sillä, että varsinkin ikääntyessä näitä yllätyksiä voi tulla muillekin. Joskus kirjoitinkin, että tämän iän yllätyksistä kertoo useimmiten lääkäri. Toivottavasti jotain mukavaakin yllätystä elämäämme voi vielä kuulua. Iloitkaa terveyden tunnosta tai hyvistä päivistä te, armaat lukijani!
Television katselustani on tullut yksipuolista ja vähän kyllästyttävää. Remonttiohjelmat sopivat mielialoihini.Unelmarempat, Rempalla kaupaksi, Remppa vai muutto. Ja joskus joiltain osin Tv7, joka yllätyksekseni näkyy täällä.  Äsken kuuntelin keskustelua omien suunnitelmien murtumisesta, koettelemusten kestämisestä, luottamisesta ja Jumalan rauhasta kaiken keskellä.

Omassa ympyrässä

Hiljalleen kuluvat pimeät päivät. Valot sentään loistavat parvekkeella. Vähän yli viikko, niin pimein aika on taas ohitettu. Mieluisat vieraat, sukulaiset, joita en ole nähnyt pitkään aikaan, kävivät tuomassa valoa mummanpesään.

-Sinun pitää olla itsellesi armollinen, sanoi kirkon työntekijä, jonka kanssa olen käynyt keskustelemassa. Niin, ja kestää tämä heikkona oleminen. Uima-altaalla jaksoin olla vain viisitoista minuuttia rauhallisesti liikuskellen. Kaupassa pitää levätä. Eilen vaihdettiin beetasalpaaja sellaiseen, joka estää vapinaa. Tänään käsien ja jalkojen tärinä onkin ollut lievempää.  Aamupäivien vapiseva olo johtuu käsittääkseni liiasta kilpirauhashormonista, jota ei kuitenkaan aleta hoitamaan lääkkeillä tällä tasolla. Odotetaan, että taso laskee. Uusia huolenaiheita pomppaa edelleen. Nyt mietin, onko minulla liiaksi verenohennusta. Muun muassa nenästä tulee punaista.
Tänään kävin fysioterapiassa. Niskan virheasentoa treenattiin ja selkää hieroskeltiin rentouttavasti. Viikon päästä on uusi aika. Oli ihan mukava käynti. Mahtaako tämä rauhoittaa hermojani, jää nähtäväksi.
Joka päivälle on jatkossakin jotain tutkimusta tai käyntiä. Sairastelusta on tullut melkein työ, itsekeskeinen ohjelma. Ennen oli kalenterini tyhjä. Kiitin tk-lääkäriä siitä, että olen päässyt hyvin tutkimuksiin. Ei niissä mitään vakavaa uutta ole toistaiseksi ilmennyt. Se on hyvä muistaa. Vastaanotoille pääsy on huonoa, puhelinajan saa joskus. Yksityispuolella pääsee lääkärin puheille.

Pitäisi ajatella, että pian olen varmaan kunnossa, paremmassa ainakin. Sen sijaan tein eilen kädet täristen metsäverotuksen ja arvonlisäverolaskelman valmiiksi paperille sitä varten, etten ehkä ensi vuoden puolella pysty niitä tekemään.
Kaivaten olen muistellut, kuinka Sepon kanssa kävimme nukkumaan. Kaivoin selkäni kiinni hänen lämpimään kylkeensä. Siinä rauhoittui hyvin.
Jaksaisikohan mennä taloyhtiön joulukahveille?

Kuusi viikkoa sydänshokista

Mummanpesä on ollut edelleen oikein sairaspesä, jossa on tutkittu oireita ja luettu netistä yhä uusista riskeistä. Gastroskopiakin on koettu eikä vatsapuolella kuulemma silmämääräisesti näkynyt mitään huolestuttavaa. Näytteiden tulokset tulevat monen viikon päästä. Viimeksi nettiopinnoissa on paneuduttu kilpirauhaseen ja jännittyneenä odotettu lääkärin soittoa.
Lopulta soitti Mehiläisen nuorehkontuntuinen naislääkäri, (yleislääketieteen EL), jota en ole tavannut, mutta joka oli paneutunut laboratoriotuloksiin ja eilen tavatun lääkärin tekstiin. Hän oli sitä mieltä, etteivät arvot, vaikka niissä muutosta onkin, anna aihetta lääkityksen aloittamiseen. Hän kyseli ja paneutui asiaani ja elämääni, ja tulkitsi ne niin, että minulla on sympaattisen hermoston ylireaktio, taistele tai pakene, jäänyt päälle sydänsairaussokista ja se aiheuttaa monet oireeni. Hänen tekstistään luin, että sitä kutsutaan sympatikotoniaksi. Hän suositteli muun muassa kehon, erityisesti niskan ja selän rentoutusta sympaattisen hermoston rauhoittamiseksi ja mainitsi paikankin, minne hakeutuisin fysioterapiaan. Se on kävelymatkan päässä. Hän oli itsekin käynyt siellä hoidossa. Jäsenkorjaus tai vyöhyketerapia voisivat myös sopia.Hän puhui myös masennuksesta, joka on yleinen sydänoperaatioiden jälkeen, minkä hyvin tiesinkin. Hän kehoitti varaamaan itselleen soittoajan ensi viikolle jatkosta. Kilpirauhasarvoja seurataan. Tuntui merkillisen turvalliselta, kun pitkä puhelu loppui. Myöhemmin huomasin, että hän oli tehnyt lähetteen fysioterapiaan.
Omaterapiana olen edelleen kuunnellut hienoja rentoutusvideoita ja myös video-opastusta tunteiden tunnistamiseen ja hyväksymiseen. Olen kartoittanut, mitä tunteita olen tämän monimuotoisen yllätysprosessin aikana piilevästi tuntenut. Pelkoa, surua, kiukkua, turvattomuutta, avuttomuutta, ahdistusta. Minulla on kriiseihin reaktiona tekeminen, järjestäminen, ei niinkään tunteiden purkaminen. Tässä se ei nyt toiminut. Itkisin mielelläni, jos osaisin. Kun stressi ei purkaudu tunteina, se menee kroppaan, sanoi ystäväni, joka on samansorttinen.
Sairaalasta lähtiessä oli keskustelu hoitajan kanssa. Puhuttiin lääkkeistä, ruuasta,  liikunnasta, kuntoutuksesta, sydänyhdistyksistä. Ei puhuttu mitään tunteista, kokemuksesta, reaktioista, joiden kanssa seuraavana päivänä lähdettiin kotiin.
Kyllä niin mielelläni keskittyisin välillä johonkin aivan muuhun. Ehkä pikku hiljaa, jos tässä rauhoitun, saan voimia takaisin. Jos tässä nyt ollaan oikeilla linjoilla.

Jatkokertomus

Tänään kävi ilmi, että laboratoriokokeet viittaavat kilpirauhasen liikatuotantoon. Se selittää muun muassa jatkuvan, tahattoman laihtumisen ja vapinan tunteen, ehkä pahoinvoinninkin. Toivottavasti saan sopivan lääkityksen ja avun oireisiini yksityispuolelta tällä viikolla. En nyt olisi tätäkään vikaa pyytänyt. Sain viime yönä nukutuksi ensi kertaa ilman lääkkeitä operaatioiden jälkeen. Koetan vähentää pillereitä.
Lapsuuskodin naapurista kuului pysäyttävä tieto. Naapurinmies oli saanut vakavan kallovamman ja on tajuttomana sairaalassa. Hän soitti minulle veljeni onnettomuudesta vajaat kuusi vuotta sitten. Niin äkkiä ja pysyvästi voi naapuruston ja ihmisen elämä muuttua.

Normielämä?

Olen kuunnellut monenlaisia rentoutus- hengitys- ja meditaatiovideoita, joita esimerkiksi hakusanalla rentoutuskasetti netistä löytyy. Monta kertaa olen siinä tuntenut rintalastan rentoutuvan ja pahoinvoinnin hetkellisesti helpottavan.
Eilen kuuntelin puhetta elämän käänteiden hyväksymisestä. Ajatus oli, että me helposti pidämme "normina" onnellisinta elämämme aikaa. Vaikeammat ajat ovat silloin kuin normin alapuolella. Entä jos elämän normi ei olekaan se paras aika, vaan jotain johon sisältyy myös hankaluuksia ja vaivoja. Onnellisuus on silloin skaala, jonka keskivaiheilla on perustila. Onnellisimmat ajat ovat kulta-aikoja. Voisin sanoa, että parhaana aikana muistelen eläkkeelle jäämisen jälkeisiä leppoisia ja terveitä vuosia. Perheen perustamisen ajat olivat onnellisia, mutta myös uuvuttavia.
Muutosten hyväksyminen on tärkeätä, että pystyy sopeutumaan siihen, mitä nyt tapahtuu.