Ahdistuksen päivä

Torkahdin aamulla uudelleen ja näin unta. Olin Torpan tupakamarissa. Kuulin, että joku tuli tupaan. Se oli Sepon nuorempi veli. Näin ikkunasta, että ulkona seisoi Seppo. Tukka oli jotenkin kummasti kasvanut sivuille. Eteisessä vastaan tuli poikamme, joka sanoi: -Ei isä olekaan kuollut. -Onko tämä taas sitä unta, jota näin kerran aiemmin, ajattelin. Portailla tuli Seppo vastaan ja otti minut lujasti karhunsyleilyyn. Hän oli lämmin ja elävä. Takerruin häneen ja aloin parkua ja huutaa tuskaani. Sitten kaikki haihtui.
Olin viikonloppuna tuntenut syvällä itsessäni vaikeita oloja ja ymmärtänyt, ettei suru ole ollenkaan ohi, vaikka on ollut taka-alalla. Jäin tyhjän päälle. Uni näytti ahdistuksen lohduttomuuden.
Viikonloppuna alkanut verenpainearvojen ja pulssin vuorotteleva heittely kiihtyi kuumaksi puristukseksi rinnassa ja päässä. Horjuin päivystykseen ja pääsin tarkkailuun. Odottelin kiireistä lääkäriä kaksi tuntia mittausten jälkeen. Hän oli sama kuin uuden lääkkeen viime viikolla  kirjoittanut. Nyt uusin lääke jätettiin pois, entinen kohtuudella toiminut verenpainelääke kaksinkertaistettiin ja otettiin beetasalpaajat takaisin. Arpapeliä nämä lääkitykset taitavat olla. Saa nähdä, miten tämä toimii. Saan lähetteen sisätautipolille kilpirauhasen ja laihtumisen takia. Seitsemän kiloa on haihtunut.
Stressiherkkyyteni on noussut suuresti. Ei tarvitse olla kummoinen, aiemmin luonteva asia, toimi tai meno, kun keho ja mieli jännittyvät ikävästi. Vanhoja asioita nousee myös syyttävinä mieleen aikojen takaa. Aiemmin olen ollut muidenkin mielestä rauhallinen ja paljon toistenkin taakkoja kantava, jaksava ihminen.
Näin meitä riisutaan. Olen varmaan aina luottanut eniten itseeni. Nyt on pakko nöyrtyä ja  myöntää, että en hallitse kaikkea, kehon ja mieleni reaktioita. Sydänperäisyys nostaa alitajuisia pelkoreaktioita, vaikka tietoisesti voisin olla valmis lähtöönkin, ellei elämän laatu parane. Miten muut monin tavoin vakavasti sairaat ja kipeät ihmiset pärjäävät? Jaan kokemuksia erittäin sairaan ja köyhän vanhan ystäväni kanssa. Eilen sain järjestetyksi hänelle ruoka-apua. En tiedä, ahdistaako tällaisen lukeminen teitä kovasti vai oletteko kiitollisia kaikista terveistä olotiloistanne?
Antaako tämä ahdinko tilaa uudelle elämän perustalle?

Valkoinen höyhen

Eilisiltana katsoin hämmästyneenä: pöydälle oli ilmaantunut valkoinen höyhen! Kaunis, puhdas höyhen. Mistä ihmeestä sellainen oli siihen tullut? Sen verran olen enkelijuttuja lukenut, että sitä pidetään enkelin käynnin merkkinä.
Eilen soitti eräs blogin lukija, joka halusi lohduttaa ja rauhoittaa minua verenpainelääkitysten vaikutusten odottelussa. Hän soitti tänäänkin ja kertoi kuulemiaan kannustavia kokemuksia vastaavanlaisista tilanteista. Rauhoituin. Hän se enkeli taisi olla!

Lääkkeissä

Torstaina lopulta soitti terveyskeskuslääkäri. Nyt on verenpainelääkitys kokonaan muutettu, on kahden eri ryhmän lääkkeet ja lukemat toisenlaiset. Aamulla paineet olivat hyvin alhaiset, mutta pulssi huomattavasti korkeampi kuin ennen. Huimaa. Huterana ja hikisenä kävin kaupassa, että sain hengittää ulkoilmaa. Palattuani pulssi hakaten otin vähän beetasalpaajaa, joka jätettiin äkillisesti pois. En tiedä olisiko saanut. Hetken päästä yläpaine taas nousikin korkealle. Mahtaako se eilen aloitettu lääke vielä edes vaikuttaa?
Nyt sitten vain itsekseni  mietiskelen näitä ja odottelen, miten tämä jatkuu. Mittailen ja kirjaan useammin kuin normaalisti, kun on uusi tilanne. On heikko olo, päässä tuntuu oudolta. Maanantaiaamuksi pitää tilata taksi, että pääsen keskussairaalan sydänkontrollitutkimuksiin, jotka tehdään nyt kolmen kuukauden kuluttua operaatioista.
Kuntoni on paljon heikompi kuin kuukausi sitten. Voi vain toivoa, että kehoni sopeutuu ja olo paranee ja tasoittuu. Minkähän takia minulle tuli tällainen verenpaineongelma, kun 72 vuotta verenpaineeni oli matala?

Rentoutusta

Kuuntelen päivittäin netistä ilmaiseksi löytyviä rentoutusvideoita. Yksi suosikkini on Kuparikettu, jolla on laaja valikoima miellyttävällä äänellä ohjattuja videoita. Osa niistä on esoteerisellä linjalla, mutta kuuntelen näitä tavallisia. "Hetki unelmointia" vie minut unelmakohteena  saarimökin ihaniin maisemiin tai Torpan pihapiiriin. Monilla terveysjärjestöillä on omia rentoutusohjauksia. Parempana päivänä, kuten tänään, hetki lampaantaljan alla vanhassa sivustavedettävässä puusohvassa makaillen on lepoa mielelle ja keholle.

Vuoristopolkua

Pakko myöntää, että vuoristopolkua tämä tammikuukin kulkee. Ei huvittaisi näitä kertoa eikä toisten lukea eikä tällaisia yleensä näin avoimesti kerrota, mutta tiedän teitä, jotka käyvät blogissa katsomassa, mitä kuuluu. Viime perjantaina oli aamulla hyvä olo ja pystyin menemään kevennettyyn vesijumppaan. Tuli valoisa ja toiveikas olo: tästä se lähtee! Iltapäivällä kuitenkin pahoinvointi palasi. Lauantaiaamuna pystyin siivoilemaan ja pyykkäämään ja taas oli iloinen mieli: tulen terveeksi. Sen jälkeen on ollut heikompaa. Olen väsyneempi ja huonovointisempi kuin joulukuussa tai ennen sydänkurssia. En jaksanut mennä kirkkoon nousemaan ja istumaan. Ulkona metsikössä kävely virkistää. Syöminen tuottaa ongelmia, vaikka välillä on nälkä yölläkin. Viime yö oli omituinen: nukuin vain kolme tuntia. Uni ei tullut takaisin millään. Oliko joku aurinkomyrsky käynnissä? Aioin mennä tänään kokeilemaan Rosenterapiaa, mutta jouduin siirtämään sen pahoinvoinnin ja väsymyksen takia.
Ei uskalla lähteä kauemmas tai kutsua vieraita, koska olo vaihtelee päivän sisällä paljon. En saa selvää, mitä se oikein on. Pystyn syömään vain omia valikoimiani, joihin kyllä kyllästyy. Hyvä asia on, että lopulta ambulanssilääkärin kirjoittama verenpainelääke vaikuttaa, mutta se ehkä tekee tämän huimauksen.  Lääke auttaa, mutta kaikilla on ikäviä sivuvaikutuksia. Huomenna kuulen sairaanhoitajalta, mihin suuntaan kilpirauhasarvot ovat muuttuneet. Toivottavasti lääkäri soittaa kokeista torstaina, hän joka ei ole soittanut joulun jälkeen kokeista ollenkaan, vaikka oli sovittu aika kuukausi sitten. Pitäisikö vaihtaa yksityiselle, kun tälläkin alueella nyt saa valita? Pääsisikö paremmin lääkäriin? Terveyskeskus on vieressä ja  uusi talo rakenteilla, yksityiset paikat ovat bussimatkan päässä. Joskus bussimatkakin tuntuu liialta.  Ambulanssilääkärin huomautuksen jälkeen olen helmikuussa saamassa ensimmäisen kiireettömän vastaanottoajan terveyskeskuksesta. Muut ovat olleet lyhyitä päivystystapaamisia. Sydänfilmi on otettu monta kertaa, vaikka olen sanonut etten sen takia tullut päivystykseen.  Jos siinä ei näy hälyttävää, terveys on kunnossa. Laboratoriokokeita on kyllä laitettu runsaasti, mutta yhteyttä niiden jälkeen ei lääkäriin tahdo saada.
 Kummalliseksi muuttui elämäni. Huonon olon aikana tuntuu, ettei tämä muutu koskaan enää paremmaksi. En tietysti ole ainoa sairastelija eikä minulla ole varsinaisesti  kipuja, niinkuin monella muulla. Kun kropassa on hyvä olo, mielialani kohoaa heti ja nousee suunnitelmia mieleen. Torpalle pääsy on haaveena. Katselen kuvia sieltä ja mieli rentoutuu.

Hyvistä hetkistä voimaa

Käteeni sattui albumien välistä vuosien 2005- 2006 päiväkirja. Ne olivat viimeiset työvuoteni, joihin sisältyi outoja ja vaikeita käänteitä työpaikassani. Niihin ei nyt huomioni kiinnittynyt, vaan lukuisiin hyvän olon kuvauksiin. Maalailin kuvia saarimökin maisemista ja tunnelmista, samoin Torpan pihapiiristä ja puuhista. Niistähän  olen blogeissakin myöhemmin paljon kertonut. Usein toistui, että olen nukkunut hyvin ja vielä päivälläkin raukenen päiväunille. Enkö olekaan aina ollut huonouninen?  Olin ollut onnellinen! Niillä hetkillä jaksoin varmaan ylittää työasioiden paineet.
Tuotahan tarvitsen nytkin! Ilman päiväkirjaa tai valokuviakin mieleeni nousee usein tuokiokuvia  hienoista iltaruskoista, joutsenparin lipumisesta järvellä, saunaihanuuksista, tähtitaivaasta ja kuutamoista siellä, missä ne hyvin näkyvät, raukeista televisiodekkareista sohvalla miehen istuessa vierellä. Ne muistot ovat totta ja aarteita, niitä on ollut elämässäni paljonkin. Joskus lueskelen vanhoja blogejani. Millaista oli viisi vuotta sitten?
Tälläkin hetkellä on hyviä asioita.Tänään huomasin olla onnellinen, kun tytär teki töitään pöytäni takana ja lapset söivät innolla puolukkapiirakkaani. Poika hörähteli kuulokkeilla kuuntelemilleen videoille. Illalla menin vähän ulos metsikköön, johon viima ei osunut. Taivaalla kuulteli hämärästi tähtiä. Erotin Otavan ja Väinämöinen viikatteen, tiesin miten päin maailma on. Se oli ilo. Ei Torpallakaan olisi tänä syksynä tähtiä näkynyt pilvien takaa.
Nyt voi taas hymyillä, kun hammaskalustoni on saanut täydennystä. Odottelen uuden verenpainelääkkeen vaikutuksia, toivottavasti hyviä. Koetan hyväksyä muuttuneen elämäntilanteeni ja lääkitykset monine vaikutuksineen. Odottelen psyykkisen oloni helpottumista ja väsymyksen lievenemistä. Iloitsen ja siunaan ystäviä, joiden tiedän kaukana muistavan ja niitä, joilta olen saanut suurta apua. Olen joutunut tutustumaan itsessäni uusiin, haavoittuviin, hätääntyviin ja apua tarvitseviin puoliin.

Sydänkurssilla

Taas kotona mummanpesässä, omissa oloissa. Tiesin ja tunsin, että monet sydämestään toivoivat, että minulla olisi hyvä viikko sydänkuntoutumassa. Kertoisin mielelläni että niin oli. Kyllä siellä oli hyvä ohjelma, erinomaiset vetäjät ja hauska miesvoittoinen ryhmä. Miehet näitä sydänsairauksia enemmän sairastavat, minua huomattavasti nuoremmat miehet. Oli minullakin hyviä hetkiä vaikka uima-altaalla ja kävelytestissä ja keskusteluissa, mutta terveysongelmani tekivät viikosta raskaan. Verenpaineet nousivat siellä varsinkin iltaisin erittäin korkealle uusiin lukemiin, tuli huimausta ja talon hyvä ruoka aiheutti pahaa närästystä. Väsymys vaivasi. Turvallista oli, että talossa oli poliklinikka auki yötä päivää ja kävinkin siellä kahtena iltana. Kaiken huippu oli, että ensimmäisenä iltana hampaita pestessäni katkesi etuhammas! Naps poikki. Olin siellä sitten ilman etuhammasta koko viikon. Sanoin tyttärelle, että etsi minulle burkha, mutta ilman sitä täytyi pärjätä. Ensi viikolla täytyy etsiä ratkaisua. Varasin myös ajan yksityiselle kardiologille parempaa verenpainelääkitystä  saadakseni. Terveyskeskuksessa edellisviikolla vain lisättiin beetasalpaajaa, joka ei auta yläpaineen nousuun, laskee vain matalaa pulssiani. Vähän pulassa olen näiden uuvuttavien vaivojen kanssa. Varatessani kurssia heti operaatioiden jälkeen en tiennyt, missä kunnossa tulisin olemaan kahden kuukauden kuluttua. Toukokuun lopussa olisi toinen viikon jakso. Nyt täytyy lepäillä omien aikataulujen mukaan.

Itkun lahja

Kuuntelen televisiosta suomalais-venäläistä musiikkiohjelmaa Meidän romanssi. Diandra lauloi ihanasti tulkiten vanhan venäläisen laulun, venäjäksi ehkä Troikka, mutta muistan sen sävelen lauluna Majatalo.
Oli niitä aikoja, oli niitä aikoja
Ne tahtoisin niin elää uudelleen.
Tuo aika nuoruuden,
Tuo aika rakkauden,
Ne tahtoisin niin elää uudelleen.
Näin ja tunsin nuoruuteni Sepon, tapaamisemme ajat, tutun musiikin, elämän tunnun, muistikuvia yhdessäolosta. Sain lahjan pitkän tauon jälkeen. Kyyneleet, itkun. Kaipauksen, kiitoksen. Joku pato murtui.

******
Huomisiltana on tarkoitus siirtyä Peurunkaan viikon sopeutumisvalmennuskurssia varten. Olen varannut yksityishuoneen. Saapa nähdä, kuinka viikko sujuu, kun oloni ja jaksamiseni on niin vaihtelevaa yhden päivänkin mittaan. Kuinkahan sujuu syöminen, kun kotona ruoka- ainekset ovat tarkkaan valittuja vatsalle sopiviksi? Pakkaamiseen kuuluu nyt aikamoinen lääkearsenaali, kaiken varalta pitää olla yhtä ja toista mukana. Yhdeksän hengen ryhmä meitä siellä on. Tytär tulee omaisena loppupäiviksi mukaan. Odotus on positiivinen, vaihtelua, jotain uutta. Saa kai siellä mennä lepäämään, jos tulee vaikea olo.
Kiitos kaikista yhteydenotoista! Hyvää Loppiaista!

Neljännen iän elämäntaitoa

Vanheneminen, yksinäisyys ja sairaudet ovat neljännen iän haasteita. Pitää sopeutua, hyväksyä väistämättömät muutokset, löytää suhtautumistapoja, tottua vaivoihin ja elää niiden kanssa. Ei se ole helppoa, jos on uupunut, voi huonosti, on kipuja ja monia oireita. Toimintakyvyn, erityisesti muistin ja mielen toimintojen menetykset pelottavat. Pitäisi kehittää vahva sisäinen elämä, joka antaa sisältöä niukkoihin päiviin ja joka kantaa mukanaan koko elettyä elämää, ainakin sen parhaita puolia. Pitäisi löytää sisäinen rauha ja tulevan toivo. Hyväksyä hitaus, odottelu. "Elämä opettaa, jos ei muuta niin hitaasti kävelemään". Pitäisi tehdä kaikkea mukavaa, mihin pystyy.
Olen tuntenut joitakin elämäntaidon mestareita. He kiittivät kaikesta, mikä sinä päivänä oli paremmin kuin jonain toisena päivänä. He tyytyivät siihen, mitä oli ja tekivät parhaansa. He eivät käyttäneet yhteydenpitoa valittamiseen. He löysivät aina jotain iloa ja odotettavaa.
Minua miellyttää Daavidin psalmin viimeinen lause: "Minä saan asua Herran huoneessa päivieni loppuun asti". Ajattelen, että  koti, viimeistä sairashuonetta myöten, voisi olla sisäisen levon paikka, jossa ihminen antautuu pyhän huolettomuuden valtaan, vaikka lääkkeidenkin tukemana. Usein toivottelen veljeni viimeiseen huoneeseen enkeleitä tuvan täydeltä.
Odotetaan alkaneelta vuodelta hyviäkin asioita!