Tässä ja nyt

Tulin Torpan tupaan sisään. Aurinko paistoi lännen ikkunasta viherkasveihin penkillä. -Ne eivät olekaan kuolleet talven aikana, ihmettelin. Muratti etenkin oli virkeän näköinen. Kastelin kasveja. Sitten vasta huomasin, että Seppo istui takan edessä ja oli jo sytyttänyt tulen, alkanut lämmittää. Oli hyvä olla, hymy nousi kasvoille.
Niin. Unta se oli. Tällaisia onnellisia kotiintuloja oli satoja parin vuosikymmenen aikana. Olen kiitollinen, että sellaisia oli. Luopumisen suru on unen jälkeen pinnalla.
Ajatukset harhailevat siellä täällä, mieli karkaa pois tästä hetkestä, ajatukset kertaavat ongelmia tai tulevia huolia. Meditaatiovideoita  kuunnellessa  ajatusten automaattisen vaeltelun huomaa helposti. Noissa kotiintulon hetkissä olin täysin läsnä. Onneksi en osannut pelätä omaa sairastumistani, se ei varjostanut elämää. -Ei kannata pelätä tulevaa pahaa. Se on ihan tarpeeksi kamalaa sitten kun se tapahtuu, sanoi hän syöpäleikkaustensa jälkeen kauan sitten.
Mikä tässä ajassa ja hetkessä ja paikassa olisi minulle hyvää, miten olisin läsnä ja elävä tässä vaiheessa, vaivojeni ja yksinolon kanssa? Ainakin eilen oli mukava istua saunassa sitruuna-eukalyptuksen tuoksussa. Naisten kolmekymppiä oli jännittävä tänä aamuna.

Aurinkomme ylösnousi,

paistaa voitto  vuorella. Tämä virsi nousi mieleen, kun äsken aurinko nousi loistavana Kanavuoren päälle kirkkaalle pakkastaivaalle ja levittää loistonsa suoraan ikkunoistani sisään. Pimeän talven jälkeen valo on niin tervetullutta. Jospa valo alkaa antaa voimiakin. Lankomiehen vierailu ja pieni sukulounas virkistivät mieltä.
Verenpainelääkitys on helpotuksekseni pitänyt edelleen. Ehkä kroppa alkaa tottua sen muihin vaikutuksiin. Luulin, että nyt olisi kaikki hyvin, mutta ei nyt ihan niin ole. Muuta pientä probleemaa riittää - pyyhin pois kirjoittamani kuvauksen. Illat ovat helpoimpia aikoja, oikeastaan leppoisia television tai kirjan seurassa. Verikokeiden mukaan olen huippukunnossa. Uudenlaisia  kokeita on otettu, parin viikon päästä on vastaanotto. Tänään on hammaslääkäri.
Lueskelin vähän Arto Pietikäisen  kirjaa Kohti arvoistasi, jossa kerrotaan hyväksymisterapiasta. En jaksa ryhtyä tekemään tehtävälistoja, mutta yksi esimerkki jäi mieleen. Mies suri sitä, ettei pääse koskaan kalaan, kun hänellä on jatkuvia kipuja. Ohje on, että pitää suuntautua kipujen kanssa kalalle menoon eikä odottaa, että pääsisi sinne kivuttomana niinkuin ennen.
On se merkillistä, miten aamuyöllä mieli kaivaa huolitehtäviä esiin. Kuinka lapset osaavat hoitaa käytännön asiat ja laskut, kun kuolen, miten pääsevät alkuun? Miehen jälkeen asiat hoituivat kotipaikkakunnan pankissa selkeästi ja silti tuntui vaikealta. Miten valmistelisin asioita? Kuinka pitäisi hoitaa se tätien haudanhoitotili, jonka valtakirjasta puuttuu tilin lopetus, asiasta soitettiin pankista. Pitäisi päästä sinne paikalle perehtymään asiaan. Toimita talosi, tuntuu olevan mielen teemana varsinkin keskellä yötä. Laitanko toisen hautausmaan haudat nyt seurakunnan hoitoon, jos en pysty hoitamaan niitä niinkuin tähän asti? Veljellä on ollut veristä oksentelua, syy ei ole selvinnyt tutkimuksissa. Onko teillä tällaisia yöherätyksiä? Tähän asti olen luottanut omaan toimintakykyyni, nyt epävarmuus muuttaa asioita. Tiedän ohjeen: kirjoita asiat ja suunnitelmat paperille päiväsaikaan. Kai pitää ottaa asia kerrallaan ja luottaa, että asiat hoituvat ajallaan, minulta tai muilta.

J.K. Olen tänä aamuna hoitanut/varmistanut useamman aiheeseeni liittyvän pankkiasian, vaikka sydämen kohdalla tuntuu oudolta. Sain hyvää palvelua. Huolet vähenivät, kirjoitin ohjeet.  Hyvä minä! 

Ajan virrassa

Lastuna laineilla

ajan virrassa.
Täytyy vain luottaa, että virta vie
minne on määrä.

Näin kirjoitin vuosi sitten. Olin mennyt Torpalle viettämään syntymäpäivääni. Lämmitin tuvan eloon. Laitoin itselleni juhlalöylyt pihasaunaan. Kuu valaisi pihoja. Silloin en tiennyt mitään terveysongelmista.
Nyt olisi myös viideskymmenes hääpäivämme eli kultahäät. Kuinkahan niitä vietettäisiin?
Aurinko valaisee tänä päivänä mummanpesän maisemia. Puhelin on soinut monta kertaa. Iltapäivällä tulee kahvivieraita. Leivoin eilen valkosuklaajuustokakkua ja puolukkapiirakkaa ja hankin muitakin herkkuja. Katan pöydän kauniisti. Kävin intialaisessa päähieronnassa lahjaksi itselleni. Hyvät asiat ovat tänään päällimmäisinä, huonompien kanssa pärjää. Saan olla kiitollinen elämän lahjoista,

hyvistä vuosista ja vuosikymmenistä monine vaiheineen. Tänä talvena erityiseen arvoon ovat  nousseet ne lukemattomat ihanat luontoelämykset, joita saarimökki ja Torppa ovat tarjonneet.

Ystävänpäivää

Iloista ystävänpäivää teille lukijani! Tieto siitä, että olette jakaneet tuntojani tässä elämänmuutoksessani on kantanut ja rohkaissut minua joka päivä.
Nyt on hyvää se, että uusi verenpainelääkitys on toiminut pian pari viikkoa. Muutoin on totuttelemista tähän muuttuneeseen ja heikompaan olotilaan. -En minä koskaan enää ole sama kuin ennen sairauksia ja lääkityksiä, mielialatkin heittelevät yhden päivän sisällä, mutta olen kymmenessä vuodessa jo tottunut, sanoi tänään eräs ystävä.

Hyväksynnän kautta

Kognitiivisen psykologian uusin terapiasuuntaus HOT eli hyväksymis- ja omistautumisterapia korostaa ahdistuneen olonsa hyväksymistä ja lempeää lähestymistä kontrolliyritysten sijasta. Voi opetella huomaamaan tunteensa ja reaktionsa, hyväksyä ne ja ottaa niihin vähän etäisyyttä. Voi opetella elämään tässä hetkessä sen sijaan, että mieli aina käsittelee ongelmia. Mindfulnes- ajattelu on taustassa mukana. Voi miettiä, mikä minulle on tärkeätä ja miten voi nyt elää ongelmiensa kanssa. Voi pitää kiitollisuuspäiväkirjaa, jotta huomaisi elämässä muutakin kuin oman kehon ja mielen reaktiot. Olen lukenut tästä vain netistä. Varasin  kirjastosta psykologi Arto Pietikäisen kirjan "Kohti arvoistasi", joka käsittelee tätä aihetta.
Olen tullut kovin herkäksi jännittämään asioita, esimerkiksi aikataulutettuja asioita kuten tutkimuksiin menoa. Uimahalliin menoa en jännitä, kun se on aivan oma asiani milloin menen, lähden jos tuntuu hyvältä mennä vesijumppaan. Aikaa yksinäisellä sairastelevalla on kaikkeen liikaa ja pienistä asioista tulee suuria. Puhelun odottaminen on siitä esimerkki. Keho reagoi vahvasti mielen liikkeisiin. Päätä puristaa ja huimaa helposti. Kai reaktioiden muuttumisessa on monta kehollista asiaa mukana, kuten se vieläkin ylärajan lähellä oleva kilpirauhasarvo tai lääkkeiden moninaiset vaikutukset. Elämässä on ollut yhtä ja toista tekemistä eikä tällaista ole esiintynyt. Nyt tuntuisi mahdottomalta pystyä kestämään ja hoitamaan esimerkiksi puolison hautajaiset ja kuolemaan liittyvät viralliset asiat.
HOT tarkoittaa siis lempeätä suhtautumista omiin reaktioihin. "Kohtele itseäsi lempeästi ja ymmärtäväisesti niinkuin parasta ystävääsi". Hyvältä tuntuu kuitenkin räväkämpikin ravistelu. -Onko sinusta nyt tullut aivan mökkihöperö, kysyi poikani, kun kerroin  menemisjännityksistäni. Ja kutsui heille. Joskus se varmaan onnistuu, vaikka olo ei koskaan olisi entisensä.

Olipa hyvä, että soitin

Soitin tänä aamuna sydäntutkimusyksikköön, josta oli tullut tieto eilisestä soittoajasta. Kuulin, ettei minua operoinut lääkäri, jonka pitäisi soittaa, ole koskaan paikalla kuin maanantaisin ja tiistaisin. Hän hoitaa professuuria muulloin. Hän saattaa siis soittaa ensi maanantaina tai tiistaina iltapäivällä. Tieto keskiviikon soitosta oli siis alunperin väärä. Sihteeri tunsi heti asian nimeni perusteella.  -Olisi ollut kiva, jos minulle olisi ilmoitettu, sanoin. -Minä en koskaan laitakaan tästä syystä kirjeeseen soittoaikaa, se on laitettu jostain muualta. Operaatiot ovat ensisijaisia, tämä ei ole kiireellistä. Niin toki ajattelin minäkin eilen odotellessani, minäkin pääsin kaksi kertaa kiireellisenä operaatiopöydälle. Olisi kai ollut liikaa vaadittu, että olisi pirautettu väärästä ajasta, kun se kerran oli hyvin tiedossa.

Kärsivällisyysharjoitus

Kirjoitin joskus edellisen blogin aikoina, että ikääntymisen taitoihin kuuluu odottamisen taito. Toisista riippuvainen joutuu odottelemaan muitten aikataulujen mukaan. Tänään olen odotellut koko päivän sydänlääkärin puhelua. Hänen on määrä tänään soittaa kolmen kuukauden sydänkontrollin tuloksista. Kokeissa kävin toista viikkoa sitten. Ei ole puhelin soinut. Ei voi mennä mihinkään, ei soittaa muita puheluja, ei puhua puhelimessa, jos joku soittaa. Voi olla, ettei hän ehdi soittaa koko päivänä. Aika on viitteellinen, sanottiin kirjeessä. Huomennako? Muutoinkin lääkäriajat ovat enimmäkseen olleet puhelinaikoja ja odottelun takana.  Koetan opettaa itselleni kärsivällisyyttä ja rentoutta, ettei verenpaine kovin nousisi. Kuuntelin monta hienoa meditaatiovideota. Kudon sukkaa, vaikka pää on sumea. Oppia ikä kaikki, toivotaan.

Kynttilänpäivänä

Oi kun tänään paistaa aurinko! Illalla tuli kuu näkyviin, kuunvalo lankesi vuoteelleni. Näkyvät ne siis täälläkin. Kirkossa loistivat kynttilät ja verhojen läpi aurinko loi kauniita kuvioita seinälle. Ajattelin, että minun täytyy huomata hyviä asioita myös mummanpesässä ja sen ympäristössä eikä vain kaivata Torpalle. Enhän minä nyt mitenkään pärjäisi siellä. Pikku kotini on turvapaikkani, lämmin ja helppohoitoinen.
Tällä hetkellä verenpainelääkitys, joka viisi päivää sitten muutettiin, tuntuu toimivan. Kiitos siitä. Kun vielä saisi pari muuta aluetta kuntoon. Joka päivä tulee edelleen jossain kohtaa vaikea, paineinen olo. En saa selvää, mitä se on.
Kävin kylässä alempana samanlaisessa yksiössä asuvan henkilön luona, sellaisen joka tuli ensin käymään. Oli hauska nähdä samanlainen asunto eri tavalla kalustettuna.  Olemme jutelleet rapussa aiemmin monta kertaa. Muitakin olisi, joita voisi käydä tervehtimässä. Voin käydäkin, jos olo on hyvä.
Eilen lapsuuskyläni Facebookissa ilmoitettiin, että on tehty latu koulun pururadalle ja järvelle. Latu kulkee lapsuuskotimme ohi, sen jonne meillä ei enää ole avainta. Minulle tuli kyynelet silmiin. Muistot lapsuuden laduista, paistuvan leivän tuoksusta hankien päällä sekä veljen kohtalo nostivat haikeuden ja surun. Siellä veli nyt innolla hiihtelisi, ellei olisi kuusi vuotta sitten vammautunut ja makaisi nyt aivan vuodepotilaana palvelutalon huoneessaan. Kirjoitin: "Minä hiihtelen hankia hiljakseen, minä hiihtelen siskojen kanssa..."

Hyvä päivä

Eilen oli hyvä päivä! Pesin aamulla kylpyhuonetta, leivoin puolukkapiirakan, kävimme lapsenlapsen kanssa ostamassa hänelle housut lähimyymälästä, ulkoilin, laitoin ruokaa. Aurinko paistoi päivällä. Tunsin melkein olevani entinen itseni.

Oloni on verenpaineriippuvainen. Tulee toiveikas olo ja suunnitelmia mieleen heti, kun paineet ovat hetken aikaa tasapainossa. Tänään yläpaine taas heittelehtii. Tasoittumiseen tarvitaan aikaa. 

Tavallinen elämä ja toimintakyky on hieno asia, jota ei osaa tarpeeksi arvostaa silloin, kun se on tallella. 

Tämänkaltaisia vanhusblogeja ei taida paljon olla tai en ole sattunut löytämään niitä. Ei tämä minunkaan ole millään blogilistalla. En minä ole pitänyt itseäni vanhuksena, mutta kolmen viimeisen kuukauden aika rajoituksineen on vienyt ison askelen siihen suuntaan. On kuin olisin äkillisesti siirtynyt neljänteen ikään. On kyllä ikäihmisten pitämiä blogeja, joissa kuvataan esimerkiksi käsitöitä, puutarhaa, eläimiä, kirjoja, muita harrastuksia. Olen löytänyt muutamia, joissa kerrotaan myös tämän elämänvaiheen ajatuksista, kokemuksista ja tunteista. Niitä seuraan. Jotkut niistä eivät ole päivittyneet pitkään aikaan.